Sivut


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kuulumisia Liljalaaksosta!

Aikaa on kulunut edellisistä kuulumisista ja kaikenlaista on tapahtunut :)
Danny on viettänyt aikalailla hiljaiseloa näyttelyiden suhteen ja nautiskellut elämästä täysin rinnoin. Selkeä väsymys alkoi näkymäänkin Dannyssa (sekä emännästä) ja silloin on parempi keskittyä muihin juttuihin kuin kehässä kiertämiseen..

Armi pyöräytti keväällä 9 reipasta pentua ja onkin kasvatellut turkkia pikkuhiljaa takaisin, näyttelyihin ei ole mikään hinku eikä kiire vaan nyt treenataan agilitya ja elämämme ensimmäiset epiksetkin on nyt käyty, tuloksena kaksi nollarataa ja sijoitus 2. 😊 Ei pöllömmin meiltä kahdelta hömpältä :)

Fredin kanssa on nyt junnukinkerit käyty ja tuloksena Eestin, Latvian, Liettuan ja Baltian Junnuvalio-arvot.. Nyt huilataan ja keskitytään Rally-tokoon ja agilityyn. Näyttelyt saa olla nyt tauolla, turkkia kasvatellaan ja odotellaan tuleeko intoa mennä kehään pyörimään. Nyt tuntuu siltä, että mielenkiinto moisiin "hömpötyksiin" aikalailla miinuksella ☺️ Onneksi on koirat joiden kanssa voi harrastaa paljon muutakin ja joilla riittää sekä intoa, kykyä että luonnetta..

Asta-airiksen ja Hennan kanssa on käyty muutamia näytelmiä suht hyvällä menestyksellä ja olen kyllä tyytyväinen tytön kehitykseen. Myös MH-luonnekuvauksessa käytiin 10.9.2016 ja tuli kyllä mahtava fiilis siitä miten Asta kuvauksen selvitti. Palautui hyvin kaikista osioista ja ampumista tuskin edes huomasi. Iloinen, hyvän hermorakenteen omaava koira! Silmätutkimuksessa käytiin kesällä ja lievä distichiasis siellä edelleen on mutta muuten kaikki hyvin. Edelleen elättelen toiveita josko Astan astuttaisin seuraavasta juoksusta, isäehdokastakin pohdittu urakalla.  Siitä lisää myöhemmin...

Asta, Fredi, Danny ja Armi



keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Settereillä mennään :)

Ei toteutunut airispentuesuunnitelmat, tämänhetkisen PRA-tilanteen vuoksi.
DNA-testin toivossa odotellaan aikaa parempaa.

Nyt porskutellaan setterikolmikon kanssa. Lauma on siis lisääntynyt yhdellä Artistilla kun laumaan saapui Fredi (Grove Creek's Arctic Dream) viime elokuussa. Niin kuin kaikki muutkin Artistit tuli Fredikin varsin extempore, aika moni varmasti muistaa minun sanoneen, ettei yhtään setteriä tule enää tähän talouteen ;) Ja kuinka ollaakkaan punanutut vilisee silmissä.
Setterien leppoisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, ne eivät provosoidu lenkillä vastaantulevien (pikku)koirien räksytyksestä ja kolmenkin setterin ulkoilutus sujuu ilman hermojen (ja maineen) menetystä.
Toki odotan Fredin aikuistuvan ja lopettavan turhanpäiväiset askartelut mutta olihan ne aika tuoreessa muistissa eikä kovinkaan suurena yllätyksenä tullut. Vaikkakin tämä heppu on jo nyt lyönyt laudalta Armin ja Dannyn; seinästä irtoaa valokatkaisijasta alkaen kaikki mahdollinen...

Vuosi 2015 oli varsin menestyksekäs näyttelyvuosi Dannyn kanssa. Danny voitti settereitten Vuoden näyttelyuros-tittelin hiuksen hienolla 1,5 pisteen erolla seuraavaan. Lisäksi Danny sijoittui kaikkien rotujen Vuoden näyttelykoira kisassa sijalle 78, saaden kutsun myös Champion Of Champions gaalaan. Danny oli siis menestyksekkäin Punainen Irlanninsetteri vuonna 2015. Mitenköhän korkealle olisikaan sijoittunut jos olisi jollain aktiivisemmalla näyttelyharrastajalla, me kun ei tosiaankaan joka viikonloppu näytelty :D Enpä olisi ikinä uskonut mitä tämä ihan extempore hankittu ensimmäinen setterini tuo tullessaan. Huikea koira!


















Armille kuuluu myös hyvää. Neitokainen käväisi Ruotsin puolella kylässä ja nyt jännityksellä odotamme millaisia tuliaisia maaliskuun loppupuolella ilmestyy; toivon mukaan pieniä punanuttuja ;)
Niistä sitten lisää Pentublogissa ;)
Armi myös MH-luonnekuvattiin loppukesästä ja yhtään yllätystä ei tullut testin aikana. Todella hyvä hermoinen ja rohkea koira, helppo koira myös arjessa. Ihana Armi!

Danny, Fredi ja Armi

Naapurikyttääjät!