Sivut


lauantai 6. lokakuuta 2012

Speedy on poissa :'(

Speedyn olo ei millään kohentunut ja poika saikin epileptisiä kohtauksia eikä halunnut enää syödä mitään. Pyry yritti syöttää Speedyä kädestä ja kaiken minkä sai syömään koira oksensi seuraavan yön aikana ulos.
Tiistaina 2.10.2012 soitin Tanjalle ja sovittiin, että Kivikosken Elli Jär-Vetissä saa katsoa Speedyn tilanteen.  Ellin nähtyä Speedyn, hän sanoi, että näyttää siltä niin kuin koira olisi vanhentunut 10 vuotta kesäkuusta :(
Speedy alkoi myös kävellä vinossa ja pää kallellaan. Pää roikkui ja häntä osoitti kohti maata. Poika yksinkertaisesti "käpertyi" ja kuihtui pikkuhiljaa. 
Ellin arvio oli, että oireet voisivat viitata kasvaimeen päässä. Mielestämme oli koiran etu päästää hänet kivuistaan.. En halunnut, että koira avataan, mikä oli myös Pyryn toive, joten tämä jää ikuiseksi mysteeriksi. 

Viikko on ollut todella raskas ja rakkaasta pikkukoirasta luopuminen oli todella vaikeaa. Suuri pieni koira on poissa, Speedy jätti valtavan suuren tassunjäljen sydämeeni <3 Ikävä on kova <3


IN MEMORIAM

C.I.B. FI & SE MVA, FI JV-10, LVV-11
TERRKOFF ACTION
"SPEEDY"


"Taas valo viiltää taivaanrantaa
Se päivän yöstä erottaa
On tullut aika pois se antaa
Jota niin paljon rakastaa
Sen järjellä me ymmärrämme:
Kun toinen lähtee, toinen jää
Vain pieni lapsi sisällämme
Ei sitä tahdo käsittää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin."