Sivut


keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kuulumisia!

Kylläpä aika  on rientänyt.
Rytmiryhmä on pitänyt sen verran kiireisenä ettei ole ehtinyt edes blogiin kirjoittelemaan..

Hugon ja Olgan (ja Teuvon) kanssa on pistäydyttiin airiserkkarissa 10.6.2012. Päivä oli erinomainen sään puolesta ja seura oli mukavaa! Naurua riitti ihan koko päivälle. Kotiin tuomisina oli tällä kertaa Teuvolle EH, Olgalle EH ja Hugolle ERI. Eli ei kovin kummoista menestystä. Tuomari oli Peter Green, USA. Ja oli kyllä kiva saada kyseisen arvostetun tuomarin arvostelu omista koirista.

Speedyn kanssa on on ollut aika haasteellista :( Koira on kipuillut ja muuttunut hermostuneeksi/ärtyneeksi.  Jos Lakelandi näyttää kivun niin sen täytyy olla todella kipeä. Varsinkin reippaamman liikunnan jälkeen Speedy hakeutuu omiin oloihin ja haluaa olla rauhassa :( Selkeästi liikunta lisää kipua. Röntgenkuvia on otettu jo muutamaan otteeseen, sekäLahdessa että Jär-Vetissä.  Lonkissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne on "huippuhyvät" ja polvetkin on terveet eikä selässäkään näyttänyt olevan poikkeavaa. Mutta... näyttää siltä Speedyllä on  ristiluun alueella jotain "outoa" mitä nyt sitten selvitetään. Ortopedi katsoo seuraavaksi kuvat ja sitten selviää onko mitään keinoa helpottaa koiran oloa. Nyt mennään kipulääkkeellä siihen asti kun viisastutaan. Tässä siis syy miksi meitä ei näyttelyissä ole näkynyt Speedyn kanssa, eikä tule näkymään :(
Monet itkut on itketty jo asian tiimoilta ja pahalta tuntuu. Toivon vaan sydämestäni, että jotain apua löytyy.
Vaikeaa rajoittaa vilkkaan ja energisen koiran liikkumista, varsinkin kun talossa on kolme muutakin erittäin energistä nuorta koiraa jotka riekkuu kokoajan.
Nyt siis odotellaa.

Sitten Dannyyn. Poika kasvaa huimaa vauhtia ja sopeutuminen terrierilaumaan on mennyt loistavasti.
Välillä tuntuu, että vähän liikaakin poitsu ottaa vaikutteita tärreistä :)
Kovasti koko perhe on tykästynyt tähän lerppakorvaiseen Vemmelsääreen. Häntä heiluu kokoajan ja joka kerta kun koirahuoneeseen menee niin Danny on "vaihtanut järjestystä", "siivonnut" tai muuten vaan "keksinyt tekemistä". Hugo huokailee katsellessaan kakaran touhuja ja Olga pitää sen ojennuksessa. Speedykin tykkää painia Dannyn kanssa, ainakin hetken kunnes menee hermot :D
Ens viikolla onkin jo ekat rokotukset vaikka tuntuu, että vastahan me haettiin pentu :)

"Kuulolla?"

Danny 11 viikkoa!